tiistai 30. joulukuuta 2014

Smaragdgrün - Kerstin Gier

Rakkaus ei katso aikaa -sarjan kolmas osa. (Suomeksi Smaragdinvihreä)

Aikakaudesta toiseen seikkaillut Gwendolyn on aivan maassa. Oliko Gideonin rakkaudentunnustus lainkaan todellinen?
Särkynyttä sydäntä ei ole kuitenkaan aikaa jäädä parantelemaan, sillä sukunsa aikamatkaajageeniä kantavalla Gwenillä on pian aivan uusia huolia. Hänen pitäisi toteuttaa tehtävänsä aikamatkaajana, kun vain tietäisi mikä se on… Saint-Germainin kreivin menneisyydessä punoma verkko kiristyy ovelasti huomattavan paljon myöhemmin, ja niinpä Gwenin ja Gideonin on selvitettävä salaisuus ja syöksyttävä seikkailuihin halki aikojen, olipa rakkaudessa ryppyjä tai ei.
Syvä helpotuksen huokaus pääsi kun vihdoin ja viimein sain kirjan luettua! Kirjan alku keskittyi varsin pitkällisesti Gwenin särkyneeseen sydämeen vaikka oli mukana myös pientä aarteenetsintää. Aarteenetsintä vanhasta talosta olisi luuten voinut olla paljon mielenkiintoisempi episodi mutta pitikö sen salaisen arkun sisältö sitten paljastaa jo edellisessä kirjassa! Muutenkin kirjan "salaisuudet" olivat ihan itsestäänselvyyksiä (kuten Gwenin vanhemmat), jotka on jo aiemmissa kirjoissa paljastettu tai ne olivat hyvin helposti arvattavissa. Muutama yllätys sentään mahtui mukaan mutta se ei oikein riittänyt pelastamaan muuten kehnoa jälkeä.
  Toinen asia, mikä minua häiritsi oli aikamatkustukseen yleisesti liittyvä syyn ja seurauksen suhde, joka tuntui surutta unohtuvan Jamesin kohdalla. Siis aaargh! Muuten kaikki aikamatkat oli hienosti solmittu yhteen ja kaikki kohtaamiset varhaisempien Gwenien ja Gideonien välillä oli muistettu selvittää. Ja sitten mukaan läntätään tämä James kohtaus, joka ei sovi kuvaan sitten yhtään!
  Kirjan loppuhuipennuksessa päästiin oikeasti vauhtiin ja siksi petyin myös loppuratkaisuun, jälleen kerran tämän epäloogisuuden takia. Siis miten jokin mikä ei toimi Kreiville toimiikin Gideonille?! Ihan hämärää.
  Varsinainen farssi tämäkin kirja. Olisi pitänut lukea suomeksi niin olisi mennyt kevyenä iltalukemisena eikä olisi tarvinnut niin paljon energiaa tuhlata moiseen!

maanantai 15. joulukuuta 2014

Aamunkoi - Stephenie Meyer

Twilight-sarjan 4.osa.

”Älä pelkää”, kuiskasin. ”Me kuulumme yhteen.” Äkkiä minut valtasi tunne, että sanani olivat totisinta totta. Tämä hetki oli niin virheettömän oikeanlainen, ettei vähintäkään epäilyksen sijaa jäänyt. Hänen kätensä kietoutuivat ympärilleni, puristivat minut häntä vasten... Tuntui, kuin jokaista hermoani kihelmöisi. ”Ikuisesti”, hän myönsi.

Suunnaton intohimo Edwardia kohtaan ja syvä yhteys Jacobiin ovat repineet kahtia Bellaa, joka on nyt elämänsä äärimmäisessä käännekohdassa. Hänen edessä oleva valintansa joko liittyä kuolemattomien viettelevään perheeseen tai jatkaa ihmiseloa määrää kahden heimon kohtalon.

Kun Bella on tehnyt valintansa, alkaa ennennäkemätön tapahtumien vyöry, joka johtaa käsittämättömiin seurauksiin. Juuri kun Bellan elämän langat ovat kutoutumassa yhteen kuin kaunein silkki, ne uhkaavatkin tuhoutua yhdessä hetkessä ikuisiksi ajoiksi.


Pitkään odotti tämäkin kirja hyllyssä ennenkuin sain kerättyä voimia sen aloitukseen. En oikein tykännyt kahdesta edellisestä kirjasta joten en odottanut sarjan päätösosalta mitään ihmeempää. Yllätyin kuitenkin positiivisesti! Kirja oli alusta loppuun täynnä toimintaa eikä juonikaan junnannut paikallaan. Bellasta olisi mielestäni voitu jo paljon aikaisemmin tehdä vampyyri (esim. toisen kirjan alussa) ja nyt kun vihdoin saatiin se asia kuntoon niin juonikin pääsi eteenpäin. Jotenkin kyllä ihmetytti, miksi viimeiseen kirjaan oli pitänyt mahduttaa näin paljon asiaa kun edelliset olivat niin tylsiä. 
  Täytyy kyllä myöntää, että tuli jokin aika sitten katsottua toisella silmällä tätä kyseistä Twilight elokuvaa joten kirjan alkupuolen tapahtumat eivät tulleet yllätyksenä. Muuten juonenkäänteet olisivat varmaan yllättäneet enemmän mutta viihdyttävää luettavaa silti. Ja elokuvahan loppui kirjan puoliväliin joten kirjan loppu oli uutta tietoa. 
  Ensimmäisen osan jälkeen en ole oikein Edwardista syttynyt ja Jakobkin on ollut vähän mäntti. Nyt Jakob löysi paremmin paikkansa susilaumassa ja Bellan ja Edwardin suhde toimi paremmin Bellan muutoksen jälkeen. En tiedä muista lukijoista mutta itseäni ihmetytti, mitä hienoa on suudella kylmää ja kovaa marmoripatsasta?! Bellan muutoksen jälkeen suhde tuntui paljon tasavertaisemmalta ja siksi myös ymmärrettävämmältä.
  Kirjan loppuratkaisu oli varsin ihana ja tuntui haikealta kun sarja loppui. En kylläkään taida lukea sarjaa uudestaan mutta voisi sanoa, että tämä sarja kuuluu fantasian yleissivistykseen joten jo sinänsä lukemisen arvoinen. 

maanantai 8. joulukuuta 2014

Fifty Shades of Grey: Sidottu - E.L. James

Fifty Shades of Grey -trilogian 1.osa.


Kokematon opiskelijatyttö kohtaa salaperäisen, viileäkatseisen miljonäärin. Heidän välilleen roihahtaa kiihko, joka mullistaa molempien käsityksen intohimosta. 

"Luotatko minuun?" hän kysyy yhtäkkiä. Sitten hän katoaa hetkeksi ja palaa luokseni kädessään hopeanharmaa silkkisolmio. "Laita kätesi yhteen."

Muistaakseni luin tämän kirjan nyt neljännen kerran ja edelleen jaksaa Anan ja Christianin touhut kiinnostaa. Nyt ensimmäistä kertaa (juuri Twilightiin tutustuneena) huomasin yhtäläisyydet alkuperäistarinaan. Alun yli rämmittyäni ja kirjan päästyä vauhtiin, jäivät onneksi yhtäläisyydet paljon vähemmälle. Tämä on yksi lempikirjoistani ja alkuun tuli kyllä muutamaan otteeseen kirottua, miksi ihmeessä menin Twilightit lukemaan! Eniten ärsytti kun tykkään kovasti Christianista mutta Edward alkoi jo ensimmäisen osan jälkeen ottaa pahasti päähän. Aikaisemmilla lukukerroilla on eniten häirinnyt Anan huono itsetunto, jolle ei missään vaiheessa löydy järkevää selitystä. Nyt häiritsi tämä suora kopiointi Twilightista. Monet henkilöt oli oikeastaan sellaisenaan kopioitu ja vain nimet muutettu. Luultavasti jatkan toisella osalla heti perään. Ja jos joku ei jo tätä tiedä niin kirja ei sovi kaikkein nuorimmille lukijoille!

lauantai 6. joulukuuta 2014

Haadeksen talo - Rick Riordan

Olympoksen sankarit -sarjan 4.osa.


Koukuttava tarina imaisee mukaansa kuin tornado. Kun Percy ja Annabeth putoavat rotkoon, joka syöksee heidät Tartaroksen syvimpiin syövereihin, viiden muun puolijumalan ei auta kuin totella Percyn käskyä. Heidän on etsittävä Haadeksen talo ja valloitettava Kuoleman ovi, jonka kautta sielut voivat siirtyä manalasta kuolevaisten maailmaan.

Percy Jacksonia lukiessa saa aina takuuvarmasti hymyn huulille! Tarina on niin ihanan kevyttä luettavaa eikä päähenkilöiden puolesta tarvitse ihmeemmin pelätä. Vaikka vastassa olisi miten monta ja kummallista hirviötä niin jotenkin aina selviydytään. Eikä tylsiä kohtauksia olekaan. Nurkan takaa löytyy vähintään myrkkylehmä tai omituinen pikkujumala. 
  Rakkauspuoli on mielestäni aina jäänyt Riordanin kirjoissa vähän heikommalle sijoitukselle. Ehkä juonessa on niin paljon vauhdikkaita käänteitä, ettei kuherteluun jää juuri aikaa. Onhan päähenkilöillä toki kuvionsa mutta Percy ja Annabethkin ovat pääasiassa satunnaisen pussailun tasolla. Kannattaa siis keskittyä seikkailupuoleen niin hyvin menee!
  Päähenkilöt kehittivät taitojaan aika paljon tässä kirjassa, varsinkin Frank ja Hazel olivat keskeisessä osassa. Ehdin aina unohtaa edellisen kirjan tapahtumat ennenkuin uusi ilmestyy ja siksi hahmotkin ovat aina vähän hakusessa (johtuu varmaan tästä kevyestä kirjoitustyylistä ettei hirveän pitkään pysy kirja mielessä). Vähän häiritsee kun henkilöt aina vain heitetään tapahtumien keskelle ja sitten on korkeintaan pari minuuttia aikaa oppia käyttämään jotain uutta kykyä. Muuten tykkään kyllä kun uusiä yliluonnollisuuksia ilmestyy kuvaan.
  Kelpo jatko siis sarjalle. Täytyy jossain vaiheessa aloittaa Percy-sarjat alusta, koska tuntuu ettei juuri mitään muista. Onneksi tässäkin kirjassa mainitaan tärkeitä tapahtumia edellisistä kirjoista, jotta huonomuistisetkin pysyvät mukana.