Monet lapset ovat haaveilleet taikageenistä, kyvystä joka avaisi heille Magisteriumin ovet. Mutta ei Callum Hunt.
Koko Callumin lapsuuden ajan hänen isänsä on kehottanut poikaansa pysyttelemään erossa taikuudesta. Niinpä Magisteriumin pääsykokeeseen osallistuessaan hänen on töpättävä.
Rautakoe on vain alku, todellinen testi on vasta edessä.
Olipas mukava lukea uutta tuotantoa Cassandra Clarelta. Varjojen kaupunkien parissa vierähti muutama vuosi ja uudet henkilöt olivat jo paikallaan. Holly Blackia kirjoja en ole lukenut mutta pitää varmaan lisätä lukulistalle.
Kirjan juoni vaikutti heti alkuun kiinnostavalta vaikka alku olikin karmiva. Onneksi väkivaltaisuus rajoittui kirjan alkuun, koska olen jotenkin alkanut vierastaa kirjoja joiden itseisarvo tuntuu olevan kipu ja kuolema. Näitä mausteita sopivasti ja hyvä tulee kuten tässä tapauksessa.
Toinen plussa juonen arvoituksellisuudesta, joka säilyi läpi koko kirjan. Vaikka jotain arvasikin välillä niin kokonaiskuva oli kyllä yllätys. Eniten ihmettelin Callumin isä vainoharhaista käytöstä. Päällimäisenä oli ajatus, että hän oli vähän seonnut vaimon kuoleman jälkeen, koska hänen käytöksessään ei tuntunut olevan hirveästi logiikkaa. Kirjan lopussa ei voinut kuin miettiä, millaista olisi elää sellaisen tiedon kanssa ja säilyttää vielä järkensä.
Kirjan henkilöt olivat aika perustyyppejä. Kirjan aikuisista velhoista jäi vähän paha maku suuhun. Pelkureita ovat aikuiset, jotka odottavat pienen pojan pelastavan heidät tuholta! Joten ehkei se Callumin isä ollut pelkästään vainoharhainen...
Ainoa miinus kirjassa oli, että pituutta olisin kaivannut lisää. Kirjasta olisi saanut vielä paremman jos asioita olisi kerrottu syvällisemmin vaikken suoraan osaa sanoa, mihin kohtaan olisi pitänyt paneutua enemmän. Yleisesti jäi vain tunne, että "joko se loppui?" Hyvän kirjan merkki siis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti