Syrjäiseen kylään ryömii metsästä kissansilmäinen muukalainen, joka on kadottanut puhekykynsä ja kaikki muistot menneisyydestään. Kyläläisten hoivissa hän saa nimen Falk ja löytää elämälleen uuden suunnan. Ennen pitkää hänen on kuitenkin lähdettävä etsimään totuutta menneisyydestään, itsestään ja ihmisten asuttamasta maailmasta. Alkaa matka halki valtavan mantereen, Es Tochin kaupunkiin, josta Shing hallitsee valheillaan koko tunnettua maailmaa.
Harhakaupunki on itsenäinen jatko-osa Ursula K. Le Guinin mestarilliseen Hain-sarjaan. Julkaisujärjestyksessä kolmas romaani sijoittuu tulevaisuuden Pohjois-Amerikkaan. Ihmiskunta elää Terralla hajallaan pienissä yhteisöissä, ja Kaikkien maailmojen liiton kulta-aika, sen tieteet ja teknologia ovat lähes unohtuneet.
Tämän kirian tapahtuvat olivatkin onnekkaasti suoraan jatkoa Maanpakolaisten planeetalle. Tai miten sen nyt ottaa, aikaa oli kulunut ainakin 500 vuotta ja tapahtumat olivat sinänsä aika erillään edellisestä osasta. Tämä sarja tuntuu kuitenkin kertovan hainilaisten historiasta pienin aikaikkunoin, jolloin kokonaiskuva saadaan pidemmältä aikaväliltä. Silloin tapahtumien ei tarvitse tapahtua niin nopeasti ja voidaan keskittyä kuvaamaan käänteentekeviä hetkiä. Jos toisaalta sattuu tykästymään henkilöihin niin heitä on turha odottaa enää seuraavassa kirjassa.
Kirjan päähenkilö on muistinsa menettänyt Falk. Kirja on kasvutarina itsensä löytämisestä ja toisaalta vaikeudesta toimia oikein kun on kadottanut minuutensa. Kertomus on koskettava ja kirjailija on hyvin onnistunut kuvailemaan ympäristön vaikutusta ihmisen kehitykseen. On hämmästyttävää, kuinka erilainen ja toisaalta samanlainen Falkin aikaisemmat muistot omaava henkilö on kuin muistinmenetyksestä kärsivä Falk.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat vaihteeksi maapallolle. Maailma sinänsä ei ole kovin mielenkiintoinen. Ihmiskunta on taantunut maanviljelijöiksi ja paimentolaisiksi muukalaisrodun alistamana eikä peloissaan uskalla tehdä mitään asian muuttamiseksi. Asia, mikä jäi vaivaamaan minua eniten, olivat juuri nuo pelätyt kostoiskut. Muukalaisten tärkein ohjenuora oli, ettei ketään tai mitään saa tappaa. Jos kylä on tuhottu maantasalle on hyvin epätodennäköistä, että kaikki asukkaat olisivat enää elossa. Tähänkin kirja tuntui tarjoavan vastauksen ja jäi mielikuva, että kirjailijakin on miettinyt asiaa. Mutta ei, sekin teoria vesittyi melko pian kirjan edetessä.
Kokonaisuudessaan silti ihana kirja ja aion jatkaa Le Guinin parissa vielä toistaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti