maanantai 26. tammikuuta 2015

Lumoava pimeys - Kami Garcia & Margaret Stohl

Loihtijakronikka-sarjan 2.osa.

Jotkin salaisuudet muuttavat elämää – toiset koituvat kuolemaksi.
Eeppisen noitasaagan kakkososa tarjoilee goottihenkistä kauhuromantiikkaa ja syvän Etelän charmia.
Aluksi suru näyttää yhdistävän äitinsä menettäneen Ethanin ja rakkaan enonsa hiljattain haudanneen Lenan muiden pikkumaisuuksia vastaan. Lena, Ethanin unelmien tyttö, alkaa kuitenkin käyttäytyä oudosti ja vetäytyä kaipaavan sylin ulottuvilta. Samaan aikaan omituiset näyt piinaavat Ethania, joka ajautuu yhä syvemmälle Gatlinin pikkukaupungin salaisuuksiin.
Mutta onko tavallisen kuolevaisen ja yliluonnollisuuksiin taipuvan tytön rakkaus sittenkään mahdollinen? Säröä suhteeseen luo salaperäinen John, jonka seuraa Lena ei näytä kohta enää edes haluavan vastustaa.
Sarjan toinen osa oli ihan hyvää luettavaa muttei sytyttänyt samalla tavalla kuin ensimmäinen osa. Ethanin ja Lenan suhde oli katkolla, joten romantiikkapuoli jäi vähän vähemmälle. Lisäksi Ethan yksinään ei ollut tarpeeksi kiinnostava kannattelemaan tarinaa. Jotenkin tuntui omituiselta, että kaksi kuolevaista lähtee vaarallisiin tunneleihin joissa vilisee vaarallisia petoja ja kuitenkin pärjäävät ihan hyvin. Sitten kun tulee ongelmia niin joku rientää aina pelastamaan. Tosi sankari meininkiä...
  Aika paljon ihmettelin myös tätä pimeyden loihtijoiden joukkoa, joka katosi Lenan avustamana edellisessä kirjassa. Nyt ne olivat taas mukana juonessa! Siis menikö multa jotain ohi? 
  Loppuratkaisukin oli ihan mälsä. Asian olisi mielestäni voinut hoitaa loppuun jo ensimmäisessä osassa. Ja oikeastaan suurta muutosta ei edelleenkään tapahtunut. Varsin turhaa touhua siis.
  Vaikka tästä nyt saakin aika negatiivisen kuvan kirjasta niin se oli kaikenkaikkiaan ihan viihdyttävä. Kerronta oli rentoa ja uusia juonenkäänteitä oli mukavasti piristämässä tarinaa. Varsinkin Ethanin perheessä piili odottamattomia yllätyksiä. Täytyy siis vielä jatkaa sarjan parissa seuraavan osan verran.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Mifongin mahti - J.S.Meresmaa

Mifonki-sarjan 3.osa.

"Jokaisessa meissä on voimavaroja ja salattuja sopukoita, joihin kukaan toinen ei näe. Niihin ei edes taikuus yllä. Meistä jokainen on arvoitus.”

Kaksoset Ciaran ja Fewrynn elävät pantterikansan laaksossa äitinsä Ardisin ja isäpuolensa Connailin kanssa. Rauhallinen elämänkulku järkkyy, kun he täyttävät kaksitoista vuotta. Vanha sopimus velvoittaa Ciaranin lähtemään Merontesiin valtaistuimen perijäksi, mutta Fewrynnin on pysyttävä laaksossa. Ciaran odottaa tulevaa kuninkuutta innokkaasti: vihdoinkin hän pääsee näyttämään omat kykynsä ja välttymään ainaiselta vertailulta magiaa hallitsevaan siskoonsa.

Merontesin kuninkaan osa ei kuitenkaan ole helppo. Kaikki eivät ole ihastuneita uuteen vallanperijään. Lisäksi kaupunkia vaivaa mystinen kirous. Kehen Ciaran voi luottaa?

Fewrynniä painaa mahdin taakan lisäksi sydänsurut. Kaksosveli on kaukana poissa, ja läheiset pitävät häntä yhä pikkutyttönä. Lapsesta asti vaivanneet painajaiset pahenevat. Utelias kurkistus Ardisin ajatuksiin käy kalliiksi - Fewrynn ei saa mielestään tummaa muukalaista, joka täyttää äidin muistot. Entä kuka on vihainen nainen, joka vierailee Fewrynnin painajaisissa?

Kun Merontesia riivaava kirous uhkaa yllättäen Ciaranin henkeä, Fewrynn tietää, että hänen on kohdattava pahimmat pelkonsa pelastaakseen veljensä.

Täytyy kyllä sanoa, että petyin vähän tähän kirjaan. Suurin ongelma olivat mielestäni henkilöt. Olen alusta asti pitänyt Dantesta, jonka ajoittaiset typeryydet tekevät hänet vain inhimilliseksi. Nyt hänen käytöstään oli kuitenkin ikävä seurata. Osittain lisääntyneeseen typeryyteen vaikuttaa varmaan hänen ja puuman yhteiselo, joka on turhan tiivistä. Suurin syy taitaa kuitenkin olla hedelmätön rakkaus Ardisia kohtaan - asia, jonka kirjailija olisi voinut jo edellisessä kirjassa korjata. Ardiskin on omaan kohtaloonsa alistunut hahmo, joten kaksi entistä päähenkilöä on jotenkin ajan saatossa pilattu. Muutkin henkilöt olivat joko tyhmiä tai muuten vaan hukassa. Moharilta olisin ainaki odottanut jotain enemmän mutta ei. Pitää sitten olla väkisi rakastunut petturi-tyttöön!
  Kirjan juoni vaikutti aluksi ihan lupaavalta, mutta senjälkeen kun tehtävän todellinen luonne paljastui, lopahti sekin kiinnostus. Linnin kohtalo ei nimittäin harmittanut suuremmin, koska edellisen kirjan perusteella, henkilö oli varsin lapsellinen ja omaa etua tavoitteleva.
  Fewrynn taisikin olla ainoa hahmo kenestä pidin tössä kirjassa. Vähän heikoissa kantimissa siis mentiin. Onneksi kirja oli taas, tyylilleen uskollisena, kevyttä luettavaa, joten kirjan loppuun asti lukeminen ei tuottanut ongelmia. Fewrynnin aikakin tuntui vain uppoavan Mahdin käytön opetteluun ym. pelastustoimintaan, joten mihinkään vakavampaan romanssiin ei ollut aikaa. Harmi sinänsä, koska muidenkin henkilöiden rakkaussuhteet olivat lähes olemattomia.
  Varsin synkkä kirja noin yleisluontoisesti. Onneksi seuraavan kirja ilmestymiseen on vielä vähän aikaa niin ehdin unohtaa tämän kirjan tapahtumat. Toivoa sopii, että seuraava osa on vähän parempi.

torstai 15. tammikuuta 2015

Lumoava kirous - Kami Garcia & Margaret Stohl

Rakkautta ennen ensisilmäystä
Gatlinin uneliaassa pikku kylässä kuka tahansa uusi tyttö herättäisi huomiota. Lena Duchannes ei edes ole kuka tahansa, ja Ethan Watelle hän on jotain vielä enemmän. Lena on tyttö, josta Ethan on nähnyt unia. Tyttö, jonka putoamista hän ei voi estää.
Lenalla ja Ethanilla on yhteys, jota kumpikaan ei voi hallita. Yhdessä he nousevat yhteisön ennakkoluuloja vastaan ja astuvat maailmaan, johon kuolevaiset eivät ole astuneet. Salaisuus, lumoava kirous, on valmis nousemaan esiin, vaientamaan kylässä huutaneen hiljaisuuden.
Lumoava kirous aloittaa eeppisen rakkausdraaman, jonka pohjalta tehty elokuva saapuu Suomeen helmikuussa 2013. Historiallinen noitasaaga on myyty jo 39 maahan.
Olen jo pidempään suunnitellut lukevani tämän kirjan mutta pieni epäilys on jatkuvasti ollut mielessa. Kirjan kansi näyttää niin typerältä kun siinä on näyttelijät elokuvasta. Lisäksi oletin kirjan käsittelevän taas vampyyreja kun kirjaa mainostettiin lahjaksi True Bloodin ja Twilightin faneille. 
Onneksi kuitenkin lainasin kirjan, koska tykkäsin siitä kovasti! Kirja oli hauska ja kerronta kevyttä. Myös suomennos oli mielestäni onnistunut, varsinkin "vanhan kielen" käännös. Alkukaan ei ollut yhtään tylsä vaan heti päästiin vauhtiin. Mielenkiintoa lisäsi myös se, että kertojana oli vaihteeksi poika. Ja vieläpä tämä ei-maaginen osapuoli! Eikä yhtään vampyyreja! Tai ainakaan virallisesti. Taidan olla vähän kyllästynyt vampyyrikertomuksiin, ainakin vähäksi aikaa.
Tapahtumat sijoittuvat Gatlinin pikkukaupunkiin, jossa asuu todella pikkusieluista porukkaa. Muistinpahan taas miksen asu pikkukylässä. Siellä ei todellakaan pääse pakoon juoruja ja pahoja puheita! Tämä paikka vaikutti vielä tavallista kamalammalta ja jotenkin pysähtyneeltä. Odotin, että siihen olisi löytynyt jokin selitys, koska ilman sitä kylä vaikutti jotenkin todellisuudesta irralliselta. Ehkä seuraavassa osassa paljastuu jotain lisää.
Kirja loppui mielestäni hyvään kohtaan mutta loppuratkaisu oli vähän yllättävä. En oikein tykännyt siitä vaikkei se huono lopetus ollutkaan. Jäämme odottamaan jatkoa, joka toivonmukaan löytyy kirjastosta.


maanantai 12. tammikuuta 2015

Seitsemäs portti - M.Weis ja T.Hickman

Kuolemanportti-sarjan 7.osa.


Nexuksen valtias Xar haluaa saada valtaansa koko universumin. Hän on lähettänyt palvelijansa patryni Haplon Kuolemanportin kautta aiheuttamaan sekasortoa kaikkiin maailmoihin, mutta nyt Haplo on pettänyt isäntänsä. Xar suunnittelee käyttävänsä Haploon nekromantian tiatoa saadakseen selville seitsemännen portin sijainnin.

Marit, Käsi-Hugh ja Alfred voivat pelastaa Haplon, mutta onnistuakseen heidän on kuljettava seitsemännestä portista. Jos portin sijainti paljastuu Xarille, koko universumin kohtalo on vaarassa. Suoriutuuko kolmikko tehtävästään vai siirtyykö maailmankaikkeuden herruus Xarille?


Jotenkin laimea päätösosa sarjalle. En kylläkään pitänyt myöskään kaikista edellisistä kirjoista vaan niissä oli suuriakin eroja. Odotin kuitenkin vähän enemmän tältä kirjalta kun hahmotkin ovat tuttuja ja loppuhuipennus tulossa. Teksti oli helppolukuista muttei sisältänyt mitään yllätyksiä joten lukeminen oli vähän tylsää. No loppuratkaisu ehkä vähän yllätti mutta toisaalta en hirveästi ollut asiaa miettinyt etukäteen.
  Loppuliitteitä en jaksanut (taaskaan) lukea mutta jos sieltä löytyy nuotit tuhotaikaa varten ja kehoitus "pitäkää hauskaa" niin voi herran jestas! Pistetään Kuolemanporttibileet pystyyn ja soitetaan Kaaos-musiikkia! Kuka ilmoittautuu mukaan?
  Oli mukavaa saada tämä sarja vihdoin päätökseen mutta enpä taida enää sen pariin palata. Tietokonepelin sensijaan saatan kaivaa esiin ja toivoa ettei se taas kaadu kuten viimeksi kävi.