Book of Life - Deborah Harkness

The All Souls -trilogian 3.osa.

Taas yksi sarja saatu päätökseen! Tämä sarja taitaa olla uusi lempparini. Tai ainakin heti Karoun jälkeen. Vaikea päättää kun molemmat ovat niin hyviä!

Kirjan juoni oli periaatteessa yksinkertainen ja vähän odotin kirjan keskittyvän Ashmolen etsintään. Olisihan se pitänyt tietää edellisen kirjan perusteella ettei kirjailija mene heti asiaan. Ashmolen etsintä tuntuu välillä suorastaan sivuseikalta, mikä ei haitannut yhtään. Juoni keskittyy olioiden historiaan myös nykyteknologian voimin ja kirjailija oli selvästi säästänyt pari yllätystä loppumetreille. Itse en ainakaan kaikkea arvannut etukäteen.

Loppuratkaisun lähestyessä oletin myös kirjan vauhdin kiihtyvän mutta tunnelma on ihanan rauhallinen. Asioita hoidellaan omalla painollaan ilman että viholliset piirittävät viimeistä linnoitusta. Tätä lisää! Oli nimittäin huomattavan rentouttavaa lukea kun ei ollut jatkuva hoppu. Toisaalta ikävien juonenkäänteiden lukeminen tumtui sitäkin karmivammalta kun oli tuudittautunut leppoisaan tunnelmaan. 

Kirja ei ihan yltänyt samalle tasolle edellisten kanssa vaikka todella hyvä päätös sarjalle olikin. Toivottavasti kirjailijalta löytyy myös muuta tuotantoa. koska aion ehdottomasti lukea myös tulevaisuudessa ilmestyvät tuotokset!

Radleyn perhe - Matt Haig

Mitä jos et himoitsisi naapurin autoa vaan haluaisit vain imeä hänen vertaan?

Tervetuloa Radleyn perheen kotiin! Peter, Helen ja heidän teini-ikäiset lapsensa Clara ja Rowan asuvat tavallisessa talossa tavallisessa lähiössä. Ympäristöön sulautuminen ei kuitenkaan ole helppoa, kun on kannettavana synkkä salaisuus – joka yllättäen valkenee myös perheen teineille.

Radleyn perhe on vetävä ja koskettava tarina poikkeuksellisesta perheestä, jolla on muutakin kuin koira haudattuna. Vaikka Radleyt yrittävät olla olematta vampyyriperhe, omaa luontoaan ei voi unohtaa. Syvemmällä tasolla kirja on kertomus siitä, mihin aikuiseksi kasvaminen voi johtaa ja miten halujen tappaminen voi viedä kohti veretöntä elämää.

En jostain syystä ollut kuullutkaan tästä kirjasta vaan törmäsin vanhaan arvosteluun Lukunurkka-blogissa. Takakannen perusteella vaikutti ainakin mielenkiintoiselta tapaukselta ja sopi sitäpaitsi hyvin tämän hetken lukumieltymyksiin.

  Alku oli lupaava ja kerronta tempaisi heti mukaansa. Ainoastaan lukujen lyhyys tuntyi oudolta. Keskimääräinen pituus oli pari sivua mutta nekin pitenivät kuitenkin kirjan edetessä. Kirjan juoni oli kuitenkin vähän yksinkertainen ja suuret salaisuudet arvasi heti kättelyssä. Yllätyksellisyys jäi pahasti uupumaan! Odotin enemmän erikoista vampyyritarinaa mutta kirja tuntui kertovan enemmän kuiville päässeistä narkkareista, jotka yrittävät elää normaalia lähiöelämää siinä kuitenkaan oikein onnistumatta. Monin paikoin teksti oli aika masentavaa koulukiusaamisineen ja pettämiskuvioineen.   Ja lopulta, minkä takia? 

En oikein tiedä, minkä ikäisille tämä oli suunnattu. Toisaalta teksti sisälsi verta ym. ihan nuorimmille sopimattomia aiheita mutta juoni oli kuitenkin niin läpinäkyvä ettei ainakaan minuun uponnut. Ihan viihdyttävää luettavaa silti ja olihan tämä ainakin erilainen kuin valtavirran vampyyritarinat. Plussaa myös siitä, ettei tätä ollut venytetty sarjaksi.

Noaidin tytär - Essi Tammimaa

”Äkkiä huomaan liikkuvia varjoja metsässä. Ne lähestyvät molemmilta puolilta. Sydämeni alkaa hakata. Näkyjeni laukkaavat sudet. Nyt ne vaanivat minua.”

Aura on oikeastaan ihan tavallinen 16-vuotias tyttö, yhtä asiaa lukuun ottamatta. Hän on alkanut nähdä näkyjä. Pahaenteiset näyt susista ja soturitartytöstä ajavat hänet kirjoittamaan tarinoita saamelaissoturittarista ja heidän maagisesta maailmastaan.

Kun tarinat julkaistaan kirjana, Aura huomaa, että hänen näkyjensä tyttö onkin täyttä totta, ja vihainen hänelle. Uhkaako hänelle käydä samoin kuin Risten-äidille, joka katosi metsien pimeyteen? Ja miten kaikkeen liittyy Maailman reunalla -bändin ihanan salaperäinen laulaja? Miksi Paju valitsi keikalla yleisön joukosta juuri Auran?

Päätin lainata tämän kirjan, koska halusin lukea jotain kevyttä eikä liian pitkää. Jatkan muiden kirjojeni parissa kunhan taas jaksan. Englanninkielinen tiiliskivi tuntuu vielä toistaiseksi liian painavalta edes nostaa joten saman genre varmaan jatkuu.
  Kirjan alku oli aika tahmea eikä tarina tuntunut oikein pääsevän vauhtiin. Mietin jo hetken, pitäisikö jättää kirja kesken. Jatkoin kuitenkin lukemista, koska kirja ei ole paksuudella pilattu. Tarina onneksi parani kun kirjan edetessä mutta ei se ihan minua sytyttänyt. Henkilöistä kukaan ei oiken saanut mielenkiintoa heräämään. Paju tuntui jotenkin mahtipontiselta kirjakielen käyttäjältä eikä parin välillä hirveästi tapahtunut. Auran puolelta kiinnostus vaikutti lähinnä rokkitähden palvonnalta ja Pajusta nyt ei oikein ottanut selvää.
  Kirjan kieli ärsytti alkuun suunnattomasti! Toiset varmaan tykkäävät tällaisesta "raikkaasta puhekielestä" mutta itsestä se vaikutti omituiselta ennenkuin siihen tottui. Monen sanan kohdalla joutui miettimään, että mitähän tuokin tarkoittaa. Mutta siihenkin tottui eikä asia enää kirjan puolenvälin jälkeen juuri vaivannut. Tai sitten vain alkuun oli viljelty runsaasti omituista kieltä.
  Itse juoni ei ollut mikään erikoinen. Tapahtumat etenivät kuitenkin hyvällä tempolla joten kirja ei alun jälkeen ollut tylsä. Loppuratkaisu oli vähän turhan yksinkertainen ja olisin toivonut siihen jotain enemmän. Kirja on ilmeisesti trilogian avausosa mutta hyvin olisi voinut jättää tähän yhteen kirjaan eikä venyttää sarjaksi. Jatkoa tuskin luen.