tiistai 27. lokakuuta 2015

Labyrintti - James Dashner

Maze Runner -sarjan 1.osa.

”Jos et pelkää, et ole ihminen.”    
Huikean elokuvasovituksen syksyllä 2014 saanut Maze Runner - Labyrintti on koukuttava kertomus Thomasista, joka herää hissistä muistamatta muuta kuin nimensä. Kärpästen herrankaltaisissa tunnelmissa Thomas kohtaa lauman lapsia aukiolta, jota ympäröivät kivimuurit. Pakeneminen voi alkaa.
Olen jo pitkään suunnitellut lukevani tämän kirjan ja nyt sain sen vihdoin lainattua. Olin vähän skeptinen, koska kirjaa on verrattu Nälkäpeliin ja näitä kopioitahan riittää. Omasta mielestäni kirjasta tuli kuitenkin eniten mieleen Cube-elokuva, jossa joukko ihmisiä on laitettu kuution muotoisen labyrintin sisään eikä kukaan muista, kuinka on joutunut sinne. Lopussa melkein kaikki kuolevat enkä oikein muuta odottanut tämänkään kirjan juonelta. Toinen sarja, mikä tästä kirjasta tuli vahvasti mieleen on Kuolemanportti. Siinäkin ihmiset asuvat labyrintissa etsien ulospääsyä sukupolvesta toiseen. Tässä kirjassa ajanjakso on huomattavasti lyhyempi mutta muuten yhtäläisyyksiä löytyy.
  Kirja ei suoraan vastannut ennako-odotuksiani. Kirja oli hyvin kirjoitettu vaikka juoni olikin ihan hölmö ja lähinnä kopio useammasta kirjasta tai elokuvasta. Silti se oli viihdyttävää ja suorastaan hengästyttävää luettavaa. Jatkuvasti tapahtui jotain eikä koskaan tiennyt mitä odottaa. Jännitys piti otteessaan alusta loppuun ilman tylsiä kohtia.
  Loppuratkaisusta en hirveästi tykännyt. Se oli vähän outo ja tuntui, että maailman ihmiset ovat jotenkin seonneet. Ja mistäpä sen tietää, jatkoahan on tulossa useampikin kirja. En silti ole varma, luenko jatkoa. Tämän tyyppiset sarjat tuntuvat muuttuvan älyttömämmiksi joka jatko-osan myötä.
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti