Orpo haltialapsi Yorshkrunsquarkljolnerstrink tarpoo nälissään ja hädissään pois tulvivasta kylästään, jota vaivaa loputon sade. Nainen nimeltä Sajra – pakomatkalla hänkin – pelastaa kylmettyneen lapsen, ja vastoin ihmisten ja haltioiden kanssakäymistä määrääviä sääntöjä he jatkavat matkaansa yhdessä. Seudun pääkaupungin palatsin kellareista matkalaiset löytävät vanhan ennustuksen: maailmaa piinaava sade lakkaa, kun viimeinen haltia ja viimeinen lohikäärme kohtaavat. Alkaa monivaiheinen seikkailu, kertomus ystävyydestä ja rohkeudesta, suvaitsevaisuuden taistelusta ennakkoluuloja vastaan. Luin tämän kirjan jo vuosia sitten ja kirja teki lähtemättömän vaikutuksen joten päätin nyt lukea sen uudelleen. Kirja on ihan hulvattoman hauska mutta toisaalta kovin surullinen, koska se kertoo rotunsa viimeisestä haltiasta, joka tapaa viimeisen lohikäärmeen. Viimeiset ovat aina yksinäisiä ja vaikka haltian kohtalosta on yritetty tehdä valoisampi niin sukupuuttoa ei saa miksikään muutettua.
Itse päähenkilö on varsin erikoinen tapaus. Ei todellakaan mikään Legolas vaan ennemmin nero, jonka seurassa muut eivät tunne oloaan luontevaksi. Haltioiden ja ihmisten väliset rotuerot on tuotu hyvin julki ja minusta haltiat ovat vähän liian viisaita ja herkkiä selvitäkseen tässä maailmassa. Ihmiset puolestaan ovat raakalaisia, jotka ovat taantuneet lukutaidottomiksi maanviljelijöiksi.
Tykkäsin kirjasta enemmän ensimmäisellä lukukerralla. Kirjan juoni jäi senverran hyvin mieleen jo kerrasta ettei toisella lukukerralla ollut paljon annettavaa. Mutta todella siis lukemisen arvoinen kirja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti