maanantai 21. joulukuuta 2015

Puoliksi paha - Sally Green

Puoliksi paha on henkeäsalpaava tarina erään pojan selviytymiskamppailusta. Ihmisten keskuudessa elävässä salaisessa noitayhteisössä mustia ja valkoisia noitia yhdistää yksi asia: pelko poikaa kohtaan, joka kuuluu molemmille puolille ja ei kummallekaan.
Nathan Byrn on puoliksi paha.
Hän on puoliksi valkoinen noita, puoliksi musta.
Hänen äitinsä oli parantaja, hänen isänsä on murhaaja.
Hän on kaikkien hylkäämä mutta jokaisen jahtaama.

Jotenkin en halunnut lukea tätä kirjaa vaikka näin jälkikäteen en oikein muista miksi. Juonikuvaus kuulosti hyvin samanlaiselta kuin Susiemon klaani mutta toteutus oli hyvin erilainen. Pahaa teki moneen otteeseen se kohtelu, jonka pieni lapsi sai osakseen vain ja ainoastaan syntyperänsä tähden. Mustat ja valkoiset noidat olisi ilman noita-sanaa vonut suoraan sijoittaa rotuerottelun aikaan. Mulatit tuskin saivat parempaa kohtelua osakseen kuin Nathan.
  Kirja oli kurjuudesta huolimatta aivan ihana! Tässä oli vauhtia alusta loppuun eikä Nathanin usko elämään kuole missään vaiheessa. Päinvastoin, hän on valmis panemaan kaiken peliin, koska tietää, että muuten toivoa selviytymisestä ei ole. 
  Nathan saa kasvaa perheensä kanssa mutta sekään ei tarjoa varauksetonta tukea. Kukaan ei luota Nathaniin paitsi mummo. Itselle tuli ainakin vahvasti ajatus, että miten Nathanista voi tulla hyvä jos kaikki olettavat hänen olevan paha? Nathan itse hakee ajatuksissaan hyväksyntää isältään, joka ei ole läsnä pojan elämässä. Tämä lapsellinen luottamus isän hyvyyteen tuntui monesti katteettomalta tosiasioiden valossa mutta paljon jäi vielä ratkaisematta. 
  Seuraava osa on pakko saada pian käsiinsä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti