perjantai 12. syyskuuta 2014

Peili - Angie Sage

Septimus Heap -sarjan kolmas kirja.

”Mikä muka olisi pahinta, mitä voisi tapahtua? Ei kai näkeminen ketään voi satuttaa?” 

Perusvelho Silas Heap avaa oven palatsin ullakon sinetöityyn huoneeseen ja vapauttaa huomaamattaan viisisataa vuotta sitten eläneen kuningattaren haamun. Kuningatar Etheldredda Hirveä oli ollut kammottava ilmestys jo eläessään eikä hän siitä ole juuri muuksi muuttunut. Etheldredda tarvitsee prinsessa Jennan apua sekä poikansa, legendaarisen Marcellus Pyen, alkemian ja lääketieteen taitoja voidakseen toteuttaa ikuiseen elämään tähtäävän pirullisen suunnitelmansa. 

Kun parasvelho Marcia Overstrandin oppilas Septimus kurkistaa aikapeiliin, häntä viedään kohta hyytävää kyytiä kauas menneisyyteen. Siellä hänen on alistuttava palvelemaan nuorta ja hiukan turhamaista Marcellusta. Vain seitsemännen pojan seitsemäs poika kykenee valmistamaan ikuisen elämän eliksiirin – tinktuuran, jota myös Etheldredda kipeästi himoitsee. 

Mutta onnistuuko Jennan huimapäinen pelastussuunnitelma? Ja saako Septimus tulevaisuutensa takaisin? 


Tässä kirjassa meno on taas aika hurjaa kun muinainen kuningatar Etheldredda herää eloon. Kuningattaren nimikin on jo aika kamala, joten sopii hyvin kyseiselle hahmolle! Septimuksen puolesta saa myös jännätä kun Marcellus kappaa hänet menneisyyteen. Alkemia on aika kiehtova taikuuden suuntaus ja tässä kirjassa siihen päästään tutustumaan ehkä parhaiten koko sarjasta. Alkemia on nimittäin kiellettty taito linnassa ja syy siihen selviää vasta sarjan viimeisessä kirjassa. Marcelluksen elämäntyö, joka talennetaan huolella kansien väliin, joutuu suoraan säilöön eikä kukaan koskaan lue sitä. Siksi mielestäni oli niin kiehtovaa kun Septimus pääsi menneisyyteen (tosin vähemmän vapaaehtoisesti) opiskelemaan tätä jo vuosisatoja sitten unohtunutta tietoutta. Ja vaikka Marcellus onkin tässä kirjassa joko kamala vanha ukko tai itseriittoinen nuorukainen, niin myöhemmissä kirjoissa hän on ehdottomasti yksi parhaista hahmoista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti