On kulunut jo reilu vuosi siitä, kun poika 412 sai tietää oikean henkilöllisyytensä ja löysi perheensä. Siitä lähtien seitsemännen pojan seitsemäs poika Septimus Heap on saanut harjoitella loitsuja ja taikoja velhotornissa parasvelho Marcia Overstrandin oppilaana. Pahuus ei kuitenkaan ole kadonnut tornista manaaja DomDanielin jäljiltä kokonaan: Marciaa seuraa epäilyttävä varjo, jonka suitsimiseksi parasvelho rakentaa monimutkaista varjovankilaa. Septimuksen oikukas isoveli Simon palaa yllättäen kotiin harharetkiltään ja katoaa saman tien Heapien adoptiotytär prinsessa Jenna mukanaan. Septimus ja hänen veljensä Nicko lähtevät vaaralliselle etsintämatkalle halki verenhimoisia ahmoja kuhisevan Metsän, jossa he kohtaavat Susipojan, kaikkien aikojen parhaan jäljittäjän. Selvänäkijän taipumuksia omaava noitaäiti Morwenna varoittaa etsijöitä, että Jennaa tavoittelee myös muuan tumma muukalainen.
Sarjan toinen osa ei mielestäni ole yhtä hyvä kuin ensimmäinen. Septimus ja Nicko tulevat hyvin juttuun mutta Simonista on tullut pahis ja muut veljekset asuvat metsässä. Tuntuu vähän, että kirjailija on hylännyt heidät metsään, jotta ei tarvitse miettiä mitä kaikille ylimääräisille Heapeille tekisi. Kirjan paras kohta on kyllä se kun Jenna pistää Simonille kampoihin! Ja sellaisen suklaaloitsun voisin ottaa itsellenikin. Sille olisi kyllä käyttöä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti