tiistai 18. marraskuuta 2014

Rautalohikäärmeen tytär - Michael Swanwick

Orjatyttö Jane pakenee lohikäärmetehtaasta. Mutta uusillakaan kotikonnuilla ei ole helppoa pärjätä. Ihmiset, peikot, velhot, haltiat ja maahiset elävät oudossa, eroottisessa ja julmassa kilpailuyhteiskunnassa. Viekas Jane joutuu taistelemaan onnensa puolesta. Kaikkea hallitsee Jumalatar, joka varmistaa, että mikään ei ole ilmaista. Ja usein hinta, jonka nuori Jane ja hänen rakkaansa joutuvat maksamaan on korvaamattoman kallis.

Kunnianhimoinen Jane perehtyy hengen ja tieteen saloihin koettaen keksiä, miten päästä oman kohtalonsa valtiattareksi. Tärkeintä olisi löytää pakotie, jotta matka kohti turvaa ja rauhaa voisi alkaa... 


Hyvin erilainen lukukokemus kuin mitä yleensä tulee luettua. Vaikka kirjan lukemisesta on jo jonkin aikaa, on kirja jäänyt voimakkaasti mieleen. En oikein pitänyt kirjasta lukuhetkellä mutta se oli hyvin ajatuksia herättävä.
  Kirjan maailma on hyvin vaikeaselkoinen ja suorastaan surrealistinen. Monet asiat jäivät minulle hämärän peittoon eikä niitä selitetty kunnolla. Jotkut pitävät tällaisesta valmiiksi pureskelemattomasta tarinasta mutta itseä ennemminkin ärsytti kun asiat jäivät selitystä vaille. Myös kirjan loppuratkaisu kuuluu tähän kategoriaan.
 Janen tarina on varsin julma kuten koko kirjan maailmakin. Kirja on muutenkin suunnattu aikusille, koska varsinkaan seksikohtaukset eivät ole kaunista luettavaa vaan toisinaan peräti vastenmielisiä. Koko kirjasta jäi vähän ikävä tunne mutta mielestäni kannatti silti lukea vaikkei lempikirjoihini kuulukaan. Eikä todellakaan ole mitään aivot narikkaan -tavaraa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti