Susiraja -sarjan ensimmäinen osa.
Raisa Oja on 17-vuotias Kallion kasvatti ja kunnianhimoinen taiteilijanalku, jonka elämä sortuu kun hänen äitinsä kuolee yllättäen. Rakas Helsinki jää taakse, kun Raisa lähetetään asumaan keskelle Kainuun korpea. Hukkavaaran erikoisessa kylässä hänen ainoana toiveenaan on selvittää miksi hänen äitinsä on pitänyt menneisyytensä salassa.
Kaiken hämmennyksen keskellä Raisan elämään astuu Mikael Sarri. Mikael on koulun vaikutusvaltaisin poika, jonka merkilliset silmät tuntuvat hakeutuvan yhä useammin Raisan suuntaan. Mutta uskaltaako Raisa edes unelmoida Mikaelista, jota muut kunnioittavat ja pelkäävät ja jonka tyttöystävä on jäätävän kaunis? Kun uskomaton totuus Hukkavaarasta alkaa vähitellen selvitä Raisalle, ei paluuta entiseen enää ole. Ja salaisuudet ovat vasta alkaneet paljastua.
Loistavaa kotimaista kirjallisuutta! Kirjailija on onnistunut hyvin herättämään eloon palan suomalaista korpea. Luontoihmisenä tykkään enemmän tällaisesta miljööstä kuin jostain kaupunkiseikkailusta.
Pieni kyläyhteisö oli varsin sisäänpäinkääntynyt eikä Raisaa otettu joka taholta kovin lämpimästi vastaan. Aluksi vaikuttaa siltä, että juoni keskittyy Raisan ja Mikaelin suhteeseen ja siinä sivussa tutustutaan kylän salaisuuteen. Todellisuudessa juonenkäänteet seuraavat toisiaan niin tiuhaan ettei millään malttaisi lopettaa lukemista. Kirjailijalla on muutenkin pari ässää hihassa eikä mikään ole niin yksinkertaista kuin luulisi.
Henkilöhahmot olivat myös hyvin onnistuneita ja uskottavia, niin hyvikset kuin pahiksetkin. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti