Panosten kovetessa Perry ja Aria päätyvät riskialttiiseen ratkaisuun. Dystopiatrilogian päätösosa käynnistää kuumeisen kilpajuoksun kohti merentakaista turvapaikkaa. Perryä tuleva mittelö ei pelota, mutta heimon uusille tulokkaille ulkomaailma on arvaamattomia vaaroja täynnä. Ja onko eetterimuurien murtaminen edes mahdollista ilman kaapatun Cinderin poikkeuksellisia kykyjä?
Perry ja Aria kokoavat voimansa mahdottomalta tuntuvaan pelastustehtävään: löytävätkö he ystävänsä ja onko myyttinen paratiisi sittenkin pelkkää legendaa?
Sarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa tunnelma tiivistyy ja aika uhkaa loppua kesken. Kirja jatkoi samoilla linjoilla edellisten kanssa mutta pidin tästä kirjasta enemmän kuin kakkososasta. Kirjan maailma on sen verran synkkä, ettei romantiikalle oikein tunnu jäävän aikaa. Perryn ja Arian yhteiselosta olisikin ollut mukavaa lukea enemmän (joka kirjassa on joku syy, miksi rakastavaiset eivät ole yhdessä). Olen edelleen sitä mieltä että sarjasta olisi saanut vielä paremman jos huumoria olisi ollut enemmän. Hauskojen hahmojen puutteesta se ei ainakaan johtunut! Roar ja Soren olivat molemmat alussa varsin ärsyttäviä mutta loppupuolella taas muistin miksi tykkään heistä. Sarja sai mielestäni arvoisensa päätöosan vaikkei ihan lempisarjoihini kuulukaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti