Ravisteleva
kertomus tuhotusta maailmasta ja uudesta alusta
Nuori Aria on elänyt koko elämänsä Haave-nimisessä kaupungissa, suljetussa
kapselimaisessa tilassa, jonka ruoka, vesi ja jopa
hengitettävä ilma tuotetaan muualla. Kaupungin ihmiset elävät arkeaan virtuaalimaailmassa, jossa
fyysinen läheisyys on harvinaista: kaikki elämykset kivuntuntemuksia myöten
luodaan keinotekoisesti. Aria ei ole koskaan nähnyt oikeaa taivasta, aurinkoa,
tulenliekkejä tai metsän puita.
Ulkopuolella elävä Perry sen sijaan on kamppaillut aina todellisten ja
pelottavien haasteiden kanssa. Vaaralliset kulkutaudit, nälkä ja rajut
eetterimyrskyt ovat arkipäivää sekä Perrylle että hänen heimolleen. Ekologisen
katastrofin kokeneessa maailmassa jokainen taistelee olemassaolostaan ja ihmisyyttä
mitataan elämän hinnalla.
Normaalioloissa
heidän tiensä eivät olisi koskaan sivunneet toisiaan, mutta yksi
painajaismainen ilta piirtää molempien elämänviivat uusiksi. Ariasta ja
Perrystä tulee vastentahtoisia liittolaisia ja yhdessä he kohtaavat maailman,
jossa kaikki on totta, tunteet paljaita eikä sattumanvaraisuudelle löydy
kaavaa.
Veronica
Rossin esikoisteos kasvaa kolmiosaiseksi romaanisarjaksi, joka herättää
antiutopisen tulevaisuuden eloon hätkähdyttävän väkevällä tavalla.
Latautuneiden yksityiskohtiensa kautta se nostaa esiin ihmismielen haurauden ja
musertamattoman voiman.
Mielenkiintoinen kirja, joka tempaisi heti mukaansa. Kirjailija oli onnistunut luomaan uskottavan maailman. Pidin päähenkilöistä ja kirjan juonesta vaikka vähän ihmettelinkin, mistä tämä mystinen eetteri oli maailmaan ilmaantunut. Kirjassa keräily ja metsästys -kulttuuri yhdistyy saumattomasti moderniin teknologiaan, joskin teknologia on Ulkopuolella aika vanhaa. Lisäviehätystä juoneen toivat tietyille Ulkopuolisille kehittyneet mutaatiot, jotka olivat eetterin vaikutusta. Nämä Merkityt olivat saaneet jonkin aistin erityisen vahvana ja olivat arvostetumpia yhteisön jäseniä kuin tavalliset ihmiset.
Hyvästä juonesta huolimatta, kirjasta jäi jotain puuttumaan. Päähenkilöiden kokemuksista ja Perryn ja Arian romanssista olisin toivonu jotenkin syvällisempää kuvausta. Kirja ei myöskään ollut erityisen hauska mutta hyvä lukukomus yhtä kaikki!
Arvosana: 4,5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti